Riverland loppuu

Joudun valitettavasti ilmoittamaan,että joudun lopettamaan tämän tarinan. Asensin simssin uudelleen koneelle ja tämän tarinan simit eivät olleetkaan säilössä.
Lc Bradley kuitenkin jatkuu normaalisti kun olen sen perheen tallentanut monta kertaa galleriaan.
Mutta kiitos tämän tarinan lukijoille ja kommentoijille. :)

9. Heikko

***

 - Teidän majesteettinne.

 - Onko hän vihdoin valmis?

 Annie liikahti vaivaantuneena.

- Tuota..

 - Älä viitsi, Matthew huokaisi.

- Hyvä on, minä hoidan tämän. Mene sinä katsomaan, että keittiössä on kaikki valmista.

- Kiitos, Annie huokaisi helpottuneena ja niiasi ja poistui.

***

 - Rakkaani nyt on aika.

 - Ei. Ei vielä.

- Älä viitsi. Älä pakota minua tähän, Matthew ähkäisi.

 - Kultaseni. Olen pahoillani, mutta jos et nyt nouse siitä itse niin minä pakotan sinut nousemaan ja pukeutumaan.

 - Älä.

- Olen pahoillani, Matthew sanoi ja tarttui vaimostaan kiinni ja nosti tämän ylös vaikka tämä yritti pyristellä vastaan.

- Tänään me lähdemme tästä huoneesta ulos.

 Matthew raahasi vaimonsa vaatelipaston luokse ja pysähtyi tuijottamaan tätä.

- Mikset ole kertonut?

 - Tiedät kyllä, Joanna murahti.

- Ai, etten pakota sinua poistumaan täältä huoneesta? Sinä tarvitset raitsita ilmaa ja vauva myös! Kait haluat, että raskaus sujuu turvallisesti?

 - Tietenkin. Ei vauvalla ole mitään hätää vaikka en menisikään täältä mihinkään.

 - Älä viitsi. Tämä saa nyt loppua. Sinulla on ollut aikaa toipua. Nyt on aika kohdata ulkomaailma taas.

- Puetko itse vai puenko minä?

Joanna mulkaisi miestään ja käveli sitten vaatelipaston luokse.

***

 Joanna käveli kalpeana miehensä perässä alakertaan.
- Tässä on vaimoni Joanna, Matthew esitteli hänet vierailleen.
- Divit ja Zara ovat vieraanamme viikonpäivät. Toivoisin, että pitäisit Zaralle seuraa, Matthew kertoi ja Joanna vain nyökkäsi.

 Divit sekä Zara seurasivat silmäkovana kun Joanna istui tiukasti miehensä viereen ja hymyili vain kohteliaasti. He olivat kuulleet kovasti huhuja tästä mystisestä kuningattaresta. Jotkut jopa epäröivät, että oliko tätä naista oikeasti edes olemassa. Mutta siinä se nyt istui. Kauniinpana kuin mitä huhut olivat kertoneet.

 Zara kurtisti kulmiaan kun huomasi miehensä ihastuneen katseen.

 Miehet keskustelivat keskenään liikeasioista ja merenkulusta. Zara pani merkille, että Joanna ei kommentoinut asiaa mitenkään. Niinhän sen tietysti kuului mennä, mutta monia vuosia sitten hän oli kuullut huhuja kuningattaresta joka ei suostunut alistumaan miehensä käskytettäväki. Naista jolla oli vahvat omat ajatukset. Zara oli palanut halusta nähdä tämän rohkean naisen. Ja siinä se nyt istui. Hiljaisena kuin hiiri.

 Mikään muu juoruista ei tainnut pitää paikkansa paitsi naisen häikäisevä kauneus. Zara tunsi pientä pettymystä. Hän olisi niin halunnut vaihtaa ajatuksia ajattelevan naisen kanssa.

 - Siirryttäisiinkö me työhuoneeseesi? Divit ehdotti ja nousi ylös.

 - Tietenkin. Joanna näytäthän Zaralle paikkoja, Matthew sanoi ja jätti vaimonsa omanonnensa nojaan.

 - Matthew, Joanna yritti sanoa.
- Sinä pärjäät kyllä, mies sanoi ja painoi hetkeksi kämmenensä vaimonsa olkapäälle.

Mitähän tuokin tarkoitti? Zara mietti hämmentyneenä.

***

 Joannan kauhuksi Zara halusi nähdä piha-alueen. Joanna yritti ehdotella kaikkea muuta linnan sisäalueelta, mutta sitä enemmän Zara halusi ulos. Lopulta Joannan oli pakko suostua.
- Täällä on kaunista. Mahdat olla täällä usein? Zara sanoi ja huomasi Joannan empivän vastauksen.

Joanna pälyili ympärilleen kun loukkuun jäänyt jänis.
Zara huokaisi ja ehdotti, että he menisivät istumaan.

- Kerrohan, mitä sinulle oikein on tapahtunut?
- En ymmärrä mitä tarkoitat?

 - Minun isäni pakotti minut naimisiin Divitin kanssa. Olin aivan murtunut. Pelkäsin eläväni loppuikäni vain mieheni palvelijana. Mutta sitten kuulin huhuja kuningattaresta, joka tiesi oman arvonsa. Naisesta, joka teki töitä sen eteen mihin uskoi. Ja minä tiedän, että ne huhut kertoivat sinusta. Joten kerro, mihin olet kadottanut itsesi?
- Huhut ovat vain huhuja, Joanna henkäisi ja tunsi miten kaikki väripakeni hänen kasvoiltaan. Noinko hänestä oli puhuttu maailmalla?

- Minä odotin niin kovasti, että saisin tavata sinut. Mutta sinähän olet miehessäsi kiinni enemmän kuin muut tapaamani naiset.
Zara katsoi kauhistuneena kun kyyneleet rupesivat valumaan pitkin kuningattaren poskia.
- Minut kaapattiin. Pidettiin kosteassa kellarissa ilman valoa. En tiennyt milloin oli päivä ja milloin yö. Matthew pelasti minut sieltä. Olen velkaa hänelle elämäni. Minun mielipiteeni ovat aivan toissijaisia sen jälkeen mitä hän teki minulle, Joanna alkoi kertoa yht'äkkiä.
Zaran kasvot kalpenivat.
- En tiennyt. Olen todella pahoillani. Sen on täytynyt olla kamalaa.

***

 Jameksen kirjoittaminen pysähtyi kun yläkerrasta alkoi kuulumaan raivostuttavaa lapsen itkua.
- Catherine!
- Catherine!

 - Lapsi itkee! Missä sinä oikein olet? James huusi vihaisena.

 Viereisestä huoneesta kuului oksentamisen ääniä.
- James kiltti, voisitko millään?
- Missä tytöt ja Anabel ovat? James tivasi.
- Metsässä tunnistamassa kasveja, Catherine sanoi ja aloi taas yökkäilemään.
Ylhäältä tuleva huuto vain voimistui.
- Ole kiltti. Pyydän.
- Vain tämän kerran, James tuhahti ja marssi yläkertaan.

 Yläkerrassa oli juuri päiväunilta herännyt Adelyn.

- Oleppas sitten hiljaa, James komensi, mutta käsky meni kuuroille korville.

 - Minä olen isäsi ja sinun kuuluu totella minua, James sanoi ja koppasi tytön syliinsä ja marssi määrätietoisesti takaisin alakertaan.

 - Oletko sinä raskaana? James tivasi kun löysi vaimonsa.

 - En ole varma. Saatan olla, Catherine vastasi heikolla äänellä.

 - Parasta olisi, James sanoi ja katsoi mietteissään tytärtään.

 - Tätä täytyy kasvattaa paremmin. Hän ei tottele.

- Hän on vielä liian pieni.

 - Ehkä niin. Minä lähden nyt kaupungille, James totesi ja tuli painamaan poskisuudelman vaimonsa poskelle.

 - Toivottavasti se on poika, James sanoi ja sai Catherinen hartiat lysähtämään.

- Älä mene. Ole kiltti.

 - Anabel tulee varmasti tyttöjen kanssa pian. Siinä on sinulle seuraa. Tulen parin tunnin päästä takaisin. Haluaisin lihapataa ruoaksi.

- Hyvä on, Catherine vastasi masentuneena ja katsoi miehensä perään.

~

8. Vapaus

***

 - Hän on täällä!

- Ei täällä ketään ole! Häipykää.

- Haetaan kuningas. Sinä, jää valvomaan, ettei hän karkaa.

 Joanna kuuli jostain kaukaa vaimeaa ääntä, mutta hän ei jaksanut enää välittää siitä. Hän ei uskonut näkevänsä enää ikinä aurinkoa. Hän tuijotti vain eteensä tyhjä katse silmissään.

***

 - Alakerrassa on sotilaita. He haluavat tavata teidät, 

- Sanoivatko he syytä tulolleen?

- He sanoivat, että heillä on tietoa kuningattaren olinpaikasta, Annie vastasi ja liikahti hermostuneena.

- Mitä! Matthew ponkaisi seisomaan.

- He kysyvät lähdetkö mukaan hakemaan kuningatarta?

- Tietenkin lähden. Ovatko he typeriä!

***

Matthewin sydän laukkasi kun hän laskeutui pimeään kellariin. Voisiko Joanna oikeasti olla tuon oven takana?

Hän avasi lukon ja astui sisään kosteaan huoneeseen. Huoneen nurkassa kyyhötti hento olento.

- Joanna, minä täällä, Matthew sanoi varovasti.

 Nainen säpsähti rajusti katsomattakaan häneen. Määrätietoisesti mies kumartui vaimonsa luokse ja veti tämän ylös kylmältä lattialta.

 Joanna tunsi lämpimät kädet ympärillään ja nyyhkäisi.

- Olet turvassa nyt, hän kuuli miehen sanovan.

 Joanna irrottautui miehensä otteesta ja katsoi tätä tyhjä ilme kasvoillaan.

- Sinä löysit minut. En uskonut, että tulisit.

- Etkö vieläkään ymmärrä? Minä menisin vaikka läpi harmaankiven sinun vuoksesi. Jokainen sotilas joutui osallistumaan etsintääsi.

- Minä luulin, että sinä, Joanna aloitti ja nielaisi.

- Ethän sinä voinnut? Etkai kuvitellut, että minä tekisin mitään tälläistä.

- Voi Matthew, vie minut kotiin.

***

 Matthew katseli kun valonsäteet osuivat nukkuvaan Joannaan. Mitä kaikkea nainen oli joutunutkaan kokemaan?

Katsellessaan vaimoaan Matthew mietti miten elämä asettuisi uomiinsa nyt kun Joanna oli löytynyt.

Joanna säpsähti hereille ja katsoi hätääntyneenä ympärilleen.

Kauhu paistoi naisen silmiltä.

- Ei mitään hätää. Olet nyt kotona, Matthew sanoi rauhoittavasti.

Joanna alkoi paniikissa haukkoa henkeään, joten Matthew nopeasti marssi tämän luokse ja veti syliinsä.

- Enää ei ole hätää. En anna sinulle sattua mitään.

- Olet turvassa.

- Käyn ilmoittamassa keittiöön, että sinulle voi tuoda ruokaa. Tulen pian takaisin.

- Älä mene! Joanna ponkaisi sängyltä ylös.

Matthew pysähtyi kuin seinään.

- Haen vain ruokaa sinulle.

- Ei. Älä jätä minua. Pyydän, nainen nyyhkäisi.

- En ikinä, mutta mene nyt sänkyyn lepäämään.

- Ei! Et jätä minua yksin tänne, Joanna kiljaisi hätääntyneenä.

- Voi kultaseni, Matthew veti vaimonsa syliinsä ja puristi tätä tiukasti itseään vasten.

- Mitä kaikkea sinä oletkaan joutunut kokemaan?

- Tule mennään istumaan, Matthew sanoi ja ohjasi vaimonsa takaisin vuoteelle.

- Sinä olet täysin turvassa nyt.

- Älä jätä minua enää ikinä yksin, Joanna sanoi heikolla äänellä.

- Joanna, Matthew sanoi ja laski kätensä rauhoittavasti naisen käden päälle.

- Tänään ja huomenna minä lupaan pysyä vierelläsi kaikki vuorokauden kellonajat ympäri, mutta jossain vaiheessa sinun pitää uskaltaa irrottautua. Olen kuningas edelleen enkä voi sulkeutua tänne. Ymmärräthän sen?

- Mutta, Joanna sopersi.

- Hys, Matthew sanoi ja suuteli naista.
- Minä lupaan, että järjestän sinulle vartioinnin kellon ympäri jos sitä haluat.

***

 Elämä oli kamalaa, sitä Catherine mietti kun luki kirjaa hänen sekä Jamesin makuuhuoneessa.

 Ovi aukesi ja mies asteli rivakin askelin huoneeseen.

 - Sinulle on vieras.
- Vieras? Catherine toisti uskomatta korviaan.
- Niin, joten ole hyvä ja tule.

- Kuka hän on, Catherine kysyi uteliaana.

- Kohtahan sinä hänet näet, James sanoi ja saattoi Catherinen vierashuoneen ovelle ja poistui.

- Ei voi olla totta! Catherine kiljahti ilosta.

- Hei pitkästä aikaa, sängyllä oleva Anabel sanoi heikosti hymyillen.

- Catherine miten sinä oikein voit? Anabel kysyi kun oli pikaisesti halannut tätä.

- Oikein hyvin. Miten ihmeessä sinä olet täällä?
- Miehesi kirjoitti minulle kirjeen ja kysyi olisinko halukas tulemaan opettamaan teidän lapsianne tänne.
- Eihän se voi olla totta.
- Totta se on.
- Ja sinä tulit.
- Kävin kotona. Sisaresi sanoi, että minun on tultava huolehtimaan sinusta.

Catherine sulki hetkeksi silmänsä ettei olisi alkanut itkemään.
- Miten Joanna voi?

- Mennään istumaan niin kerron sinulle.
- Kait hän on nyt turvassa?
- Tietenkin. Hän ei suostu liikahtamaankaan Matthewin vierestä. Hän on vain kovin erilainen kuin ennen.

- Millä tavalla erilainen? Catherine huolestui.
- Ei niin itsenäinen eikä todellakaan itsepäinen. Hän on todella riippuvainen veljestäni. Hän ei luota enää kehenkään.
- Haluaisin niin kovasti hänen luokseen, Catherine huokaisi surullisena.

- Se ei valitettavasti taida olla mahdollista, Anabel sanoi varovasti.
- Syy miksi tulin tänne oli se, että sisaresi vaatimalla vaati, että tulen katsomaan miten voit. Ja miehelläsi taitaa olla huono-omatunto joten hän pyysi minut tänne.
- Miksi Jamesilla olisi huono-omatunto mistään? Catherine kysyi koska ajatteli, ettei Jamesilla ollut mitään omatuntoa.
- Et taida tietää?
- Niin mitä?
- Se oli Cheridan. joka kaappasi sisaresi.
- Mitä!

~