***
- Hän on täällä!
- Ei täällä ketään ole! Häipykää.
- Haetaan kuningas. Sinä, jää valvomaan, ettei hän karkaa.
Joanna kuuli jostain kaukaa vaimeaa ääntä, mutta hän ei jaksanut enää välittää siitä. Hän ei uskonut näkevänsä enää ikinä aurinkoa. Hän tuijotti vain eteensä tyhjä katse silmissään.
***
- Alakerrassa on sotilaita. He haluavat tavata teidät,
- Sanoivatko he syytä tulolleen?
- He sanoivat, että heillä on tietoa kuningattaren olinpaikasta, Annie vastasi ja liikahti hermostuneena.
- Mitä! Matthew ponkaisi seisomaan.
- He kysyvät lähdetkö mukaan hakemaan kuningatarta?
- Tietenkin lähden. Ovatko he typeriä!
***
Matthewin sydän laukkasi kun hän laskeutui pimeään kellariin. Voisiko Joanna oikeasti olla tuon oven takana?
Hän avasi lukon ja astui sisään kosteaan huoneeseen. Huoneen nurkassa kyyhötti hento olento.
- Joanna, minä täällä, Matthew sanoi varovasti.
Nainen säpsähti rajusti katsomattakaan häneen. Määrätietoisesti mies kumartui vaimonsa luokse ja veti tämän ylös kylmältä lattialta.
Joanna tunsi lämpimät kädet ympärillään ja nyyhkäisi.
- Olet turvassa nyt, hän kuuli miehen sanovan.
Joanna irrottautui miehensä otteesta ja katsoi tätä tyhjä ilme kasvoillaan.
- Sinä löysit minut. En uskonut, että tulisit.
- Etkö vieläkään ymmärrä? Minä menisin vaikka läpi harmaankiven sinun vuoksesi. Jokainen sotilas joutui osallistumaan etsintääsi.
- Minä luulin, että sinä, Joanna aloitti ja nielaisi.
- Ethän sinä voinnut? Etkai kuvitellut, että minä tekisin mitään tälläistä.
- Voi Matthew, vie minut kotiin.
***
Matthew katseli kun valonsäteet osuivat nukkuvaan Joannaan. Mitä kaikkea nainen oli joutunutkaan kokemaan?
Katsellessaan vaimoaan Matthew mietti miten elämä asettuisi uomiinsa nyt kun Joanna oli löytynyt.
Joanna säpsähti hereille ja katsoi hätääntyneenä ympärilleen.
Kauhu paistoi naisen silmiltä.
- Ei mitään hätää. Olet nyt kotona, Matthew sanoi rauhoittavasti.
Joanna alkoi paniikissa haukkoa henkeään, joten Matthew nopeasti marssi tämän luokse ja veti syliinsä.
- Enää ei ole hätää. En anna sinulle sattua mitään.
- Olet turvassa.
- Käyn ilmoittamassa keittiöön, että sinulle voi tuoda ruokaa. Tulen pian takaisin.
- Älä mene! Joanna ponkaisi sängyltä ylös.
Matthew pysähtyi kuin seinään.
- Haen vain ruokaa sinulle.
- Ei. Älä jätä minua. Pyydän, nainen nyyhkäisi.
- En ikinä, mutta mene nyt sänkyyn lepäämään.
- Ei! Et jätä minua yksin tänne, Joanna kiljaisi hätääntyneenä.
- Voi kultaseni, Matthew veti vaimonsa syliinsä ja puristi tätä tiukasti itseään vasten.
- Mitä kaikkea sinä oletkaan joutunut kokemaan?
- Tule mennään istumaan, Matthew sanoi ja ohjasi vaimonsa takaisin vuoteelle.
- Sinä olet täysin turvassa nyt.
- Älä jätä minua enää ikinä yksin, Joanna sanoi heikolla äänellä.
- Joanna, Matthew sanoi ja laski kätensä rauhoittavasti naisen käden päälle.
- Tänään ja huomenna minä lupaan pysyä vierelläsi kaikki vuorokauden kellonajat ympäri, mutta jossain vaiheessa sinun pitää uskaltaa irrottautua. Olen kuningas edelleen enkä voi sulkeutua tänne. Ymmärräthän sen?
- Mutta, Joanna sopersi.
- Hys, Matthew sanoi ja suuteli naista.
- Minä lupaan, että järjestän sinulle vartioinnin kellon ympäri jos sitä haluat.
***
Elämä oli kamalaa, sitä Catherine mietti kun luki kirjaa hänen sekä Jamesin makuuhuoneessa.
Ovi aukesi ja mies asteli rivakin askelin huoneeseen.
- Sinulle on vieras.
- Vieras? Catherine toisti uskomatta korviaan.
- Niin, joten ole hyvä ja tule.
- Kuka hän on, Catherine kysyi uteliaana.
- Kohtahan sinä hänet näet, James sanoi ja saattoi Catherinen vierashuoneen ovelle ja poistui.
- Ei voi olla totta! Catherine kiljahti ilosta.
- Hei pitkästä aikaa, sängyllä oleva Anabel sanoi heikosti hymyillen.
- Catherine miten sinä oikein voit? Anabel kysyi kun oli pikaisesti halannut tätä.
- Oikein hyvin. Miten ihmeessä sinä olet täällä?
- Miehesi kirjoitti minulle kirjeen ja kysyi olisinko halukas tulemaan opettamaan teidän lapsianne tänne.
- Eihän se voi olla totta.
- Totta se on.
- Ja sinä tulit.
- Kävin kotona. Sisaresi sanoi, että minun on tultava huolehtimaan sinusta.
Catherine sulki hetkeksi silmänsä ettei olisi alkanut itkemään.
- Miten Joanna voi?
- Mennään istumaan niin kerron sinulle.
- Kait hän on nyt turvassa?
- Tietenkin. Hän ei suostu liikahtamaankaan Matthewin vierestä. Hän on vain kovin erilainen kuin ennen.
- Millä tavalla erilainen? Catherine huolestui.
- Ei niin itsenäinen eikä todellakaan itsepäinen. Hän on todella riippuvainen veljestäni. Hän ei luota enää kehenkään.
- Haluaisin niin kovasti hänen luokseen, Catherine huokaisi surullisena.
- Se ei valitettavasti taida olla mahdollista, Anabel sanoi varovasti.
- Syy miksi tulin tänne oli se, että sisaresi vaatimalla vaati, että tulen katsomaan miten voit. Ja miehelläsi taitaa olla huono-omatunto joten hän pyysi minut tänne.
- Miksi Jamesilla olisi huono-omatunto mistään? Catherine kysyi koska ajatteli, ettei Jamesilla ollut mitään omatuntoa.
- Et taida tietää?
- Niin mitä?
- Se oli Cheridan. joka kaappasi sisaresi.
- Mitä!
~
- Minä lupaan, että järjestän sinulle vartioinnin kellon ympäri jos sitä haluat.
***
- Vieras? Catherine toisti uskomatta korviaan.
- Niin, joten ole hyvä ja tule.
- Miehesi kirjoitti minulle kirjeen ja kysyi olisinko halukas tulemaan opettamaan teidän lapsianne tänne.
- Eihän se voi olla totta.
- Totta se on.
- Ja sinä tulit.
- Kävin kotona. Sisaresi sanoi, että minun on tultava huolehtimaan sinusta.
- Miten Joanna voi?
- Kait hän on nyt turvassa?
- Tietenkin. Hän ei suostu liikahtamaankaan Matthewin vierestä. Hän on vain kovin erilainen kuin ennen.
- Ei niin itsenäinen eikä todellakaan itsepäinen. Hän on todella riippuvainen veljestäni. Hän ei luota enää kehenkään.
- Haluaisin niin kovasti hänen luokseen, Catherine huokaisi surullisena.
- Syy miksi tulin tänne oli se, että sisaresi vaatimalla vaati, että tulen katsomaan miten voit. Ja miehelläsi taitaa olla huono-omatunto joten hän pyysi minut tänne.
- Miksi Jamesilla olisi huono-omatunto mistään? Catherine kysyi koska ajatteli, ettei Jamesilla ollut mitään omatuntoa.
- Et taida tietää?
- Niin mitä?
- Se oli Cheridan. joka kaappasi sisaresi.
- Mitä!
~
