lauantai 3. joulukuuta 2016

8. Vapaus


***

 - Hän on täällä!
- Ei täällä ketään ole! Häipykää.
- Haetaan kuningas. Sinä, jää valvomaan, ettei hän karkaa.
 Joanna kuuli jostain kaukaa vaimeaa ääntä, mutta hän ei jaksanut enää välittää siitä. Hän ei uskonut näkevänsä enää ikinä aurinkoa. Hän tuijotti vain eteensä tyhjä katse silmissään.

***

 - Alakerrassa on sotilaita. He haluavat tavata teidät, 
- Sanoivatko he syytä tulolleen?
- He sanoivat, että heillä on tietoa kuningattaren olinpaikasta, Annie vastasi ja liikahti hermostuneena.
- Mitä! Matthew ponkaisi seisomaan.
- He kysyvät lähdetkö mukaan hakemaan kuningatarta?
- Tietenkin lähden. Ovatko he typeriä!

***

Matthewin sydän laukkasi kun hän laskeutui pimeään kellariin. Voisiko Joanna oikeasti olla tuon oven takana?
Hän avasi lukon ja astui sisään kosteaan huoneeseen. Huoneen nurkassa kyyhötti hento olento.
- Joanna, minä täällä, Matthew sanoi varovasti.
 Nainen säpsähti rajusti katsomattakaan häneen. Määrätietoisesti mies kumartui vaimonsa luokse ja veti tämän ylös kylmältä lattialta.
 Joanna tunsi lämpimät kädet ympärillään ja nyyhkäisi.
- Olet turvassa nyt, hän kuuli miehen sanovan.
 Joanna irrottautui miehensä otteesta ja katsoi tätä tyhjä ilme kasvoillaan.
- Sinä löysit minut. En uskonut, että tulisit.
- Etkö vieläkään ymmärrä? Minä menisin vaikka läpi harmaankiven sinun vuoksesi. Jokainen sotilas joutui osallistumaan etsintääsi.
- Minä luulin, että sinä, Joanna aloitti ja nielaisi.
- Ethän sinä voinnut? Etkai kuvitellut, että minä tekisin mitään tälläistä.
- Voi Matthew, vie minut kotiin.

***

 Matthew katseli kun valonsäteet osuivat nukkuvaan Joannaan. Mitä kaikkea nainen oli joutunutkaan kokemaan?
Katsellessaan vaimoaan Matthew mietti miten elämä asettuisi uomiinsa nyt kun Joanna oli löytynyt.
Joanna säpsähti hereille ja katsoi hätääntyneenä ympärilleen.
Kauhu paistoi naisen silmiltä.
- Ei mitään hätää. Olet nyt kotona, Matthew sanoi rauhoittavasti.
Joanna alkoi paniikissa haukkoa henkeään, joten Matthew nopeasti marssi tämän luokse ja veti syliinsä.
- Enää ei ole hätää. En anna sinulle sattua mitään.
- Olet turvassa.
- Käyn ilmoittamassa keittiöön, että sinulle voi tuoda ruokaa. Tulen pian takaisin.
- Älä mene! Joanna ponkaisi sängyltä ylös.
Matthew pysähtyi kuin seinään.
- Haen vain ruokaa sinulle.
- Ei. Älä jätä minua. Pyydän, nainen nyyhkäisi.
- En ikinä, mutta mene nyt sänkyyn lepäämään.
- Ei! Et jätä minua yksin tänne, Joanna kiljaisi hätääntyneenä.
- Voi kultaseni, Matthew veti vaimonsa syliinsä ja puristi tätä tiukasti itseään vasten.
- Mitä kaikkea sinä oletkaan joutunut kokemaan?
- Tule mennään istumaan, Matthew sanoi ja ohjasi vaimonsa takaisin vuoteelle.
- Sinä olet täysin turvassa nyt.
- Älä jätä minua enää ikinä yksin, Joanna sanoi heikolla äänellä.
- Joanna, Matthew sanoi ja laski kätensä rauhoittavasti naisen käden päälle.
- Tänään ja huomenna minä lupaan pysyä vierelläsi kaikki vuorokauden kellonajat ympäri, mutta jossain vaiheessa sinun pitää uskaltaa irrottautua. Olen kuningas edelleen enkä voi sulkeutua tänne. Ymmärräthän sen?
- Mutta, Joanna sopersi.
- Hys, Matthew sanoi ja suuteli naista.
- Minä lupaan, että järjestän sinulle vartioinnin kellon ympäri jos sitä haluat.

***

 Elämä oli kamalaa, sitä Catherine mietti kun luki kirjaa hänen sekä Jamesin makuuhuoneessa.
 Ovi aukesi ja mies asteli rivakin askelin huoneeseen.
 - Sinulle on vieras.
- Vieras? Catherine toisti uskomatta korviaan.
- Niin, joten ole hyvä ja tule.
- Kuka hän on, Catherine kysyi uteliaana.
- Kohtahan sinä hänet näet, James sanoi ja saattoi Catherinen vierashuoneen ovelle ja poistui.
- Ei voi olla totta! Catherine kiljahti ilosta.
- Hei pitkästä aikaa, sängyllä oleva Anabel sanoi heikosti hymyillen.
- Catherine miten sinä oikein voit? Anabel kysyi kun oli pikaisesti halannut tätä.
- Oikein hyvin. Miten ihmeessä sinä olet täällä?
- Miehesi kirjoitti minulle kirjeen ja kysyi olisinko halukas tulemaan opettamaan teidän lapsianne tänne.
- Eihän se voi olla totta.
- Totta se on.
- Ja sinä tulit.
- Kävin kotona. Sisaresi sanoi, että minun on tultava huolehtimaan sinusta.
Catherine sulki hetkeksi silmänsä ettei olisi alkanut itkemään.
- Miten Joanna voi?
- Mennään istumaan niin kerron sinulle.
- Kait hän on nyt turvassa?
- Tietenkin. Hän ei suostu liikahtamaankaan Matthewin vierestä. Hän on vain kovin erilainen kuin ennen.
- Millä tavalla erilainen? Catherine huolestui.
- Ei niin itsenäinen eikä todellakaan itsepäinen. Hän on todella riippuvainen veljestäni. Hän ei luota enää kehenkään.
- Haluaisin niin kovasti hänen luokseen, Catherine huokaisi surullisena.
- Se ei valitettavasti taida olla mahdollista, Anabel sanoi varovasti.
- Syy miksi tulin tänne oli se, että sisaresi vaatimalla vaati, että tulen katsomaan miten voit. Ja miehelläsi taitaa olla huono-omatunto joten hän pyysi minut tänne.
- Miksi Jamesilla olisi huono-omatunto mistään? Catherine kysyi koska ajatteli, ettei Jamesilla ollut mitään omatuntoa.
- Et taida tietää?
- Niin mitä?
- Se oli Cheridan. joka kaappasi sisaresi.
- Mitä!

~

torstai 20. lokakuuta 2016

Työläisen arkea..

Ilmoitinkin jo toisessa blogissa, mutta laitan nyt tännekkin, että olen taas töissä niin päivitystahti on aika hidas. Mutta seuraavaa osaa olen jo vähän kuvaillut kun vain jaksaisi kirjoittaa. :)
Tällä hetkellä töitten jälkeen laiskottaa niin paljon, ettei jaksaisi tehdä yhtään mitään, mutta kyllä tästä taas pian piristyn kun totun rytmiin.

~ Pisara


keskiviikko 17. elokuuta 2016

7. Pimeässä


***

 Joanna ei osannut sanoa kauanko oli viettänyt aikaa pimeässä ja kosteassa kellarissa. Päivän, viikon, kuukauden? Välillä hänelle tuotiin ruokaa ja juomaa ja sitten jätettiin taas yksin.
 Jostain kauenpaa kuului oven narahdus ja sitten askeleet kuuluivat lähempää ja ovi aukesi.
 - Miksi sinä teet tämän? Joanna kysyi käheällä äänellä. Tuntui, että hänen äänensä oli kadonnut jonnekkin.
 - Mitä luulet? Rahasta tietenkin.
 - Kuka ihmeessä sinulle maksaa siitä, että minua pidetään täällä kellarissa? Tuskin olet ainakaan lunnaiden perässä kun olen vieläkin täällä.
 - Anna kun arvaan. Etkai luule, että rakas miehesi maksaa minulle siitä, että pidän sinua täällä vankina?
Joanna loi mieheen kylmän katseen ja käänsi päänsä poispäin miehestä.
- Eli luulet?
- Mistä muusta syystä kukaan haluaisi tehdä minulle näin? Joanna kivahti,
- Pian saat tietää. Mutta lupaan sinulle, että miehesi ei ole tämän takana.
 Oven sulkeuduttua Joanna lysähti kovalle pedilleen. Pääsisikö hän ikinä täältä pois?

***

 - Miten sinulla kesti näin kauan? Amanda kysyi huolissaan.
 - Sinun pitäisi olla nukkumassa, Mike sanoi nuhtelevasti.
 - En saanut unta kun olin niin huolissani.
- Kuningas on vain suunniltaan raivosta kun kuningatarta ei ole vieläkään löydetty. Kaikki miehet joutuivat mukaan etsintöihin.
- Kuinka kamalaa. Luuletko hänen olevan kunnossa?
 - Älä sinä siintä huolehdi. Stressi ei tee hyvää vauvalle, Mike sanoi ja sipaisi kevyesti vaimonsa poskea.
 - Nyt mennään nukkumaan, onko selvä?

***

 - Kuulitko mitä isä sanoi? Äiti on raskaana, Sofia sanoi.
 - Kuulin, Sarah sanoi masentuneena.
 - Eikö ole kiva saada pikkuinen vauva tänne? Sofia ihmetteli.
- Täällä on ahdasta. Etkö tajua, että se tulee tänne meidän huoneeseen.

***

 Mike yritti nukkua, mutta ei voinut olla enää puuttumatta asiaan. Vaimea puheensorina oli kuulunut viereisestä huoneesta jo monta tuntia.
 Aamu alkaisi pian sarastaa eikä tytöt nukkuneet vieläkään.
 - Tytöt, nyt äkkiä nukkumaan, Mike sanoi vihaisesti kun astui huoneeseen.
 - Miten te, ette ole vielä nukkumassa? mies kysyi kun Sofia kiiruhti omaan sänkyynsä.
 - Onko äiti raskaana? Sarah kysyi isältään.
 - On. Sekö teitä valvottaa?
 - Sarah huolehtii siitä, että mahdummeko me kaikki tänne?
 - Kaikki järjestyy. Nyt valot pois ja nukkumaan.
- Huomenna voidaan jatkaa tästä aiheesta. Käykö?
- Kyllä isä, molemmat tytöt vastasivat.

***

 Pitkän hiljaiselon jälkeen kuului taas askelia.
 Joanna ei olisi voinut olla hämmästyneempi kun näki sisään tulijan.
 - Kuinkas täällä viihdytään? Oletko tehnyt olosi mukavaksi pienessä uudessa kodissasi?
 - Oletko sinä hullu? Päästä minut heti pois täältä! Joanna vaati kun näki naisen.
 - Sinä tulet viettämään täällä loput surkeasta elämästäsi. Vien sinulta sen mitä sinä veit minulta.
- Mistä sinä oikein puhut?
 Cheridan purskahti katkeraan nauruun.
- Etkö sinä edes tajua?
 - Enhän minä edes tunne sinua. Olen tavannut sinut kerran!
 - Olet tyhmempi kuin luulinkaan, nainen nauroi taas niin, että korvia alkoi särkemään.
 - Sinä veit minulta kaiken. Minusta piti tulla kuningatar. Sinun takiasi minä jouduin naimaan vanhan ukon! Ja sinä, et edes välitä. Tiedätkö miksi sinua kutsutaan? Jääkuningattareksi. 
 - Olet sekaisin. Et voi syyttää minua ongelmistasi.
 - Sinä et edes arvosta sitä mitä sinulla on. Luuletko, ettei se kantaudu ulkopuolelle, että kuningatar ei suostu edes puhumaan kuninkaalleen. Mikä häpeä, sinä ja sinun koko sukusi olette yksi häpeätahra. Siskosikaan ei pysty tuottamaan edes yhtä perillistä veljelleni, Cheridan sanoi ja paiskasi oven kiinni mennessään.
 - Ei, ei, ei, Joanna nyyhkäisi ja lyyhistyi lattialle kun kuuli sisarestaan. Hän ei ollut kuullut moneen vuoteen sisarestaan. Hän oli elätellyt toivoa, että sisarella meni hyvin, mutta Cheridanin paheksunnasta ilmeni, että sisko oli pulassa. Luultavasti täysin eristettynä niin kuin hänkin. Ja mitään muuta Joanna ei ollut toivonut vanhempiensa kuoleman jälkeen kuin, että voisi pitää pikkusiskostaan huolta. Ja nyt hän ei voinut tehdä mitään muuta kuin istua kostealla kivisellä lattialla.

***

 Matthew istui työpöytänsä ääressä ja huokaisi syvään.
- Mitä hän voisi enää tehdä? Hän oli laittanut kaikki sotilaat ja palvelijat liikkeelle. Hän oli lähetellyt sähkeitä joka puolelle, mutta Joannasta ei ollut kuulunut pihaustakaan.

***